Uusi vihreä kulttuuripolitiikka?

Vihreissä on toiminut viime huhtikuusta asti työryhmä, jonka tehtävänä on ollut laatia puolueelle kulttuuripolitiikkaa koskeva manifesti. Aikaisempi kulttuuripoliittinen ohjelma on laadittu vuonna 2005. Vanhaa ohjelmaa ei ole tarkoitus huuhdella olemattomiin, vaan työryhmän tarkoitus on terävöittää linjauksia ja – vaatimattomasti sanottuna – viedä puoluetta kulttuurikeskustelun kärkeen.

Vihreät on aina ollut kulttuurimyönteinen liike. Sivistys ja taide ovat olleet vihreille toimijoille tärkeitä. Kulttuurikeskustelun ongelmana on kuitenkin ollut se, että linjaaminen on pysähtynyt 1980-luvulle. Tuolloin valmistellut ”suuret linjat” ovat yhä keskeisimmät kulttuuripolitiikan nojapuut. Kulttuuripolitiikasta on tullut 95-prosenttisesti vanhan mallin jalkautusta ja toistoa. Lopulla viiden prosentin kaistalla kulttuuripoliitikot leikkivät vaikuttajaa, mikä on johtanut siihen että kulttuurikeskustelusta on tullut elinkeino- ja matkailupolitiikkaa. Sisällöillä ei ole enää väliä.

Olemme pitkään sokeasti todenneet, että taiteella ja kulttuurilla on itseisarvo. Veronmaksajien rahaa lapioitakoon laariin ilman perusteluja. Että viekää vaikka henki, mutta jättäkää sentään avantgardeni rauhaan. Enää emme voi tehdä niin. Taiteen ja kulttuurin on tultava ulos ja perusteltava olemassaolonsa. Kulttuurin on resonoitava ajassaan. Samaan aikaan me itse voisimme olla hyväksyvämpiä ja vastaanottavaisempia uudelle.

Yhä useampi saa sisältöä elämäänsä pikemmin tekemällä itse kuin olemalla passiivinen vastaanottaja. Perinteinen ja hierarkkinen tekijä-katsoja -asetelma joutaisi ajatella uusiksi. Kulttuuri ja taide ovat jatkuvaa kommunikaatiota yksilöiden, yhteisöjen, ajanjaksojen ja puheavaruuksien välillä. Jokainen voi olla aktiivinen tässä lahjojen vaihdossa. Jokainen ansaitsee olla osallinen tässä yhteiskunnassa. Tämä on ollut yksi johtolanka kulttuurimanifestin laatimisessa.

Ammatikseen taidetta tekevien on tunnettava vastuunsa ja sosiaalinen shamaanin roolinsa tässä yhteisessä nuotiopiirissä. Taidelaitoksista on jalkauduttava kyliin, lähiöihin, sairaaloihin ja vanhainkoteihin. Taiteilijan on oltava uskalias ja rohkea. Miksi siis jämähtää samoihin kuvioihin, samaan rahan perään itkeskelevään retoriikkaan?

Meidän on vihreinä liikkeenä muistettava arvomme myös kulttuuripolitiikassa. Monimuotoisuuden vaaliminen on minulle tärkeää sekä metsässä että kulttuurissa. Suurella ja pienellä on oltava paikkansa kulttuurisen diversiteetin kirjossa. Myös reiluuden ja oikeudenmukaisuuden on oltava mukana vihreässä kulttuuripolitiikassa. Onko reilua, että joka vuosi rahat jaetaan samoille tekijöille kuin viime vuonna, samoille instituutioille kuin aina?

Nyt kommentoitavaksi tuleva kulttuurimanifesti on askel kohti uudenlaista kulttuuriajattelua. Toivon, että se löytää tarttumapintaa mahdollisimman laajasti. Olkaamme avoimina.

Aksu Piippo

Kirjoittaja on tamperelainen kulttuurin sekatyöläinen ja vihreä aktiivi. 

3 kommenttia artikkeliin "Uusi vihreä kulttuuripolitiikka?"

  1. Moi,
    hienoa että olette lähteneet työhön kulttuurin puolustamiseksi. Koen että ”uusi vihreä kulttuuripolitiikka” on ikään kuin prologi, jossa linjataan suuret linjat. Sitä haittaa kuitenkin hieman kapea näkökulma. Yleisvaikutelmaltaan se tämmöisen maaseututeatteritaiteilijan näkökulmasta on myös hieman liian toimijakriittinen. Ikään kuin aikaisemmin löysää rahaa olisi jaettu turhille toimijoille. Saattaa olla tottakin mutta täältä kulttuurivihamielisestä Kajaanista katsottuna todelliset taistelijat kulttuurin olemassaolon puolesta alkavat olla jo kortilla. Vallitsee syöksykierre jossa kulttuurin totaalinen posituminen esim. kunnallisena palveluna on ovella. Kun on istunut kunnan ”sivistysjohtajan” kanssa tulevaisuuskokouksessa ja kuullut hänen avoimesti pohdistkelevan kuinka paljon säästöjä syntyisi jos kulttuuri poistettaisiin kokonaan tai kun tietää että jos nyt näillä valtasuhteilla valtuustossa äänestettäisiin kaupunginteatterin olemassa olosta se lakkautettaisiin huomenna, tarvitsisi tänne mielellään enemmän rakentavaa ja postiivista alueellisen kulttuuri- ja taiderakenteen merkityksen analyysia. Myönnän että se analyysi jonka pohjalta Piippo on tehnyt avauksensa on totta urbaanissa ympäristössä mutta yli puolet Suomesta taistelee verissä päin kulttuurin olemassa olosta ylipäätään. JOs ”Uudenlainen kulttuuriajattelua” on jalkautuminen niin sitä täällä on tehty jo 20 vuotta.

  2. Eero Karisto sanoo:

    ELITISMIN PUOLUSTUS
    Joo ei.
    Vuorovaikutuksen korostaminen ja jalkautuminen ehdottomasti ok. Mutta ei nyt silti heitetä romukoppaan sitä taidetta, joka eläää yli vuosisatojen, sitä jolle oma aika ei anna arvoa mutta joka löytää vastaanottajansa tulevina vuosina, vuosikymmeninä, -satoina. Ts. taide ei VÄLTTÄMÄTTÄ ole ”jatkuvaa kommunikaatiota”.
    Vierastan myös taustalla siintävää ajatusta, että taide olisi tasa-arvoista vuorovaikutusta. Saa se sitäkin olla, mutta uskon vakaasti, että toisilla on enemmän annettavaa kuin toisilla, ja taidepolitiikan tarkoituksiin kuuluu turvata ensinmainitttujen toimintaedellytykset.
    Ihmisten oman aktiivisuuden, tekemisen arvostaminen ei saa kaventaa kestävän taiteen toimintaedellytyksiä.
    En koe, että taiteen olisi nyt jotenkin tultava ulos ja perusteltava olemassaolonsa. Minulle se on selvä.
    En toki ole nykytilanteeseen tyytyväinen. Taiteen vuorovaikutteisuutta pitää tukea, samoin omaa tekemistä – ja saavutettavuutta.

  3. aksupiippo sanoo:

    Kiitokset kommenteista. Tämän kirjoituksen rooli on eräänlainen ”taustateksti”. Se ei siis ole sinällään kulttuurimanifestin osa. Se on yksittäisen työryhmän jäsenen pohdintaa omista lähtökohdistaan käsin.
    Ehkä omassa tekstissäni korostuu toimijan oma vastuu, mutta asia on paremmin tasapainotettu manifestitekstissä.

    Eero Karistolle: Emme voi aina subjektiivisesti nimetä, kenellä tai millä on enemmän annettavaa kuin joillakuilla toisilla. Se määrittää aina vastaanottaja omassa kontekstissaan. Tottakai toiset teokset saavuttavat suuremman merkityksen kuin toiset.